CYF auttaa ihmisiä löytämään parhaimman paikan asua sekä kotoutumaan yhteisöön:”Tätä tehdään Qalmarin kanssa aidosti kumppaneina!”

CYFin muuttajalähtöinen ajattelutapa tarjoaa digitaalisia palveluita opiskelijoille, työn perässä muuttajille sekä seutukuntaan kotoutujille.
Shift Hackathon voittajat 2019.

Olemassaolon idea vei Valkoiseen taloon

Vuonna 2015 Turun kauppakorkeakoulun kurssilla pohdittiin, millä tavoin voidaan edesauttaa maahanmuuttajien integroitumista kohdemaahan. Syntyi sovellus, jonka tavoitteena oli auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan, verkostoitumaan sekä löytämään itselleen mieluista tekemistä.

– Ajatuksena oli, että kun ihmiset kotoutuvat, harvempi heistä syrjäytyy, kertoo CYFin toimitusjohtaja, Susanna Lahtinen.

Projektilla voitettiin Yhdysvaltain ulkoministeriön ja Facebookin järjestämä kilpailu. Kylkiäisenä tuli vierailu Valkoiseen taloon, jossa vastassa oli myös silloinen presidentti, Barack Obama. Idealla oli raketinomainen lähtö ja se sai paljon näkyvyyttä. Turvapaikanhakijoiden kotoutuminen ei kuitenkaan ollut riittävä bisnesidea, joten ideaa laajennettiin siihen, miten voidaan auttaa maahanmuuttajien lisäksi kaikkia muitakin muuttajia löytämään itselleen paras paikka asua, ja sitä kautta kotoutumaan, jatkaa Susanna kertoen yritysidean kehittymisestä.

Muuttamisen ja kotoutumisen haasteet

Muuttamiseen ja kotoutumiseen liittyy paljon erilaisia haasteita. Tieto on hajallaan, vaikeasti löydettävissä, eikä sitä ole välttämättä kohdennettu muuttajille. CYFin tekemän tutkimuksen mukaan vain 20 % muuttajista kävi muuttopäätöstä tehdessään kuntien nettisivuilla. Ulkomailta muuttajien keskuudessa luku oli vain alle 10 %. Mitä pienempi kunta oli kyseessä, sitä harvempi edes olisi osannut etsiä tietoa kunnan nettisivuilta. Saati, että tietoa olisi saatavana muulla kuin suomen kielellä. * 

– Vahva eteenpäin vievä voima näiden haasteiden ratkomiseksi oli myös se, että tutkimuksesta selvisi monien hakevan tietoa muuttamisen tueksi suomi24- sekä vauva.fi -keskustelupalstoilta, naurahtaa Soile Puranen, CYFin projektijohtaja.

Know Your Hoodsin tavoite on jonain päivänä olla naapurustojen oma TripAdvisor.

Muuttajalähtöinen lähestymistapa

CYFin digitaaliset palvelut ovat suunnattu eri kohderyhmille opiskelijoista, työn perässä muuttajiin ja seutukuntaan kotoutujille.

My Mobile Tutor -palvelu on tehty yhteistyössä Turun Yliopiston kanssa ja sen kohderyhmänä ovat korkeakouluopiskelijat. My Mobile Tutor on puhelimessa mukana kulkeva oman tutorin jatke, joka auttaa sopeutumaan opiskeluympäristöön ja -kaupunkiin. Vuonna 2022 sovellus laajenee kuuteen muuhin eurooppalaiseen yliopistokaupunkiin.

Know Your Hoods -palvelu on kohdennettu niille, jotka harkitsevat muuttoa uudelle seudulle. Palveluun voi syöttää esimerkiksi haluavansa asua meren äärellä pientaloasuinalueella, jonka jälkeen palvelu antaa ehdotuksia sopivista alueista. Näin ollen muuttaja voi innostua jostakin sellaisesta kunnasta, joka vastaa täydellisesti tarpeisiin, mutta jota ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksikaan.

– Omalle naapurustolle voi antaa myös arvosanan ja kertoa muille minkälainen paikka se on asua. Know Your Hoodsin tavoite on jonain päivänä olla naapurustojen oma TripAdvisor, kertoo Soile.

– Samalla tämä on uudenlainen ja tehokas tapa markkinoida kokonaisia seutukuntia sen sijaan, että kaikissa kunnissa ja kaupungeissa tehdään omat nettisivut muuttajille, ja tavoitetaan vain murto-osa potentiaalista, jatkaa Susanna.

Muuttamista seuraavan vaiheen, eli kotoutumisen, haasteita ratkotaan tuomalla kaikki oleellinen tieto koottuna ja helposti saavutettavana muuttajalle. Kun kaikki elämiseen liittyvä tieto on keskitetysti saatavilla, on uuteen asuinalueeseen helpompi kotoutua.

Mobiililuotsi on CYFin ja Ukipolis Oy:n yhteinen kehityshanke, joka on suunnattu auttamaan työn perässä Vakka-Suomeen muuttaneiden kotoutumista. Tarkoituksena on koeponnistaa palvelu Vakka-Suomessa vuoden 2021 aikana, jonka jälkeen sen voi ottaa käyttöön missä tahansa seutukunnassa Suomessa.

Kolmen palvelun pohjana toimii Hoods as a Service Platform (HaaSP). Alusta mahdollistaa sen, että kun sovelluksia toteutetaan eri seutukuntien käyttöön, kaikkea ei tarvitse tehdä alusta asti uudestaan, vaan pystytään käyttämään hyväksi jo olemassa olevia komponentteja, tietoaineistoja ja sisältöjä. Siten uudelle kohderyhmälle tuotettavan sovelluksen tekeminen on huomattavasti nopeampaa ja kustannustehokkaampaa. Etenkin pienemmille kunnille tämä on merkittävää, sillä niillä on harvoin resursseja mittaviin IT-kehitysprojekteihin.

Ei ole tullut sellaista oloa, että väännetään vaan koodia, vaan siinä on ollut aito ymmärrys mukana, että miksi tätä tehdään ja kenelle. Ja se on meille todella tärkeää.

CYFin suunnittelupäivässä Hanna, Katerina, Soile ja Susanna.

Aito kumppanuus on kilpailuetu

Ennen yhteistyön alkamista, CYF etsi omiin riveihinsä kehittäjää. Qalmarin Saku Hautala törmäsi loppuvuodesta 2020 #turkuawakens-yhteisön LinkedIn-ryhmässä jaettuun rekrytointi-ilmoitukseen, ja otti yhteyttä kertoen kumppanuusvaihtoehdosta.

– Huomattuamme, ettei senior-koodareita liiku varsinaisesti vapaalla kiviä potkimassa, totesimme että meille paras ratkaisu on kasvattaa omaa osaamistamme sopivan kumppanin avustuksella. Tarpeenamme oli löytää senior-tason osaamista ja osaajia, joiden kanssa yhdessä mietitään meille parhaat ratkaisut. Qalmari vastasi tähän tarpeeseen senioriteetillään, muistelee Soile yhteistyön ensimetrejä.

Tietyt arvot ovat CYFille tärkeitä ja yrityksessä halutaan aidosti tehdä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät, mitä CYF tekee ja tavoittelee. Itsestään selvää tämä ei ole aina ollut.

– Heti ensimmäisessä keskustelussa Sakun kanssa tuntui siltä, että hän hiffasi mikä meidän yrityksemme pointti olla olemassa on. Ja olemme kokeneet sen tapahtuneen kaikkien kanssa, jotka Qalmarilta ovat olleet projektissa mukana. Ei ole tullut sellaista oloa, että väännetään vaan koodia, vaan siinä on ollut aito ymmärrys mukana, että miksi tätä tehdään ja kenelle. Ja se on meille todella tärkeää, kuvailee Susanna yhteistyön sujumista.

– Ja sen lisäksi Qalmarilla ymmärrettiin myös meidän olevan start up ja siihen liittyvät realiteetit. On aidosti sellainen olo, että tätä tehdään kumppaneina. Voidaan keskustella avoimesti ja miettiä yhdessä ratkaisuja, jos on jotain haastavampia tilanteita, kuten rahoituksen saamisen venymistä, jatkaa Susanna kertoen kumppanuudesta.

– Kehityksen puolella ei myöskään jaotella, kuka on qalmaria ja kuka cyffiä, vaan tätä tehdään oikeasti yhdessä, summaa Soile.

– Suosittelisimmeko Qalmaria teknologiakumppaniksi muille? Ehdottomasti kyllä, kajahtaa kuin yhdestä suusta.

Projekti Qalmarin kehittäjän silmin

Qalmarilta projektissa on mukana projektinjohtaja sekä kaksi sovelluskehittäjää. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että samanlaisen arvomaailman jakaminen sekä projektin edistäminen aidon kumppanuuden kautta ovat tärkeitä ja sitouttavat projektiin.

– Muistan, kun Saku tuli esittelemään projektia ja kertoi sen sopivan minulle täydellisesti. Se oli häneltä äärimmäisen hyvä analyysi, koska tällaisessa yhteiskunnallisesti merkittävässä ja tärkeässä projektissa on juuri sellaista ideologiaa, joka on itselleni merkityksellistä. Tämä onkin yksi kivoimpia projekteja, jossa olen ollut mukana. Ja se tekee myös Qalmarista kivan työpaikan, että täällä mietitään laajemmin sitä, miten ihmiset ja projektit sopivat yhteen, kertoo Pekka Rantala, toinen sovelluskehittäjistä.

– Sen lisäksi, että kyseessä on mielenkiintoinen projekti, on se myös teknologisesti innostava, sillä olen päässyt teknologioita myöten vaikuttamaan kokonaisuuteen. Kaiken muun hyvän lisäksi myös oma asiantuntijuuteni kehittyy tässä samalla, jatkaa Pekka.

Tämä on yksi kivoimpia projekteja, jossa olen ollut mukana. Ja se tekee myös Qalmarista kivan työpaikan, että täällä mietitään laajemmin sitä, miten ihmiset ja projektit sopivat yhteen.

Valoisa tulevaisuus

CYFin tulevaisuus näyttää hienolta. Pohjatyötä on tehty nyt sen verran sekä teknisellä että markkinoinnin puolella, että yritys alkaa keräämään tunnettuutta julkisen sektorin asiakkaiden keskuudessa.

– Paljon on vielä toki tehtävää, mutta enää ei tarvitse ihan jokaista puhelua aloittaa kertomalla kuulijalle ensimmäistä kertaa, mikä CYF on, naurahtaa Susanna.

– Meillä on myös alkanut ensimmäinen kansainvälinen projekti, jossa on Suomen lisäksi 6 muuta maata mukana. Se on tällaiselle start upille älyttömän iso juttu! Ja samaan aikaan Suomessa on meneillään uusia avauksia, uutta tuotetta ja Know Your Hoodsin laajenemista, jatkaa Soile iloisena.

Tämä vuosi ja tästä tulevaisuuteen näyttää yrityksen osalta valoisalta ja kiihtyvän kasvun kautta odotetaan innokkaasti. Tänä vuonna syksyyn lähdetään erityisen odottavaisin mielin.

 * Tutkimus toteutettiin vuonna 2018 ja siihen vastasi 400 Varsinais-Suomeen muuttanutta tai muuttoa harkitsevaa henkilöä. 

Luitko jo nämä?

Haluatko kuulla lisää?