Yritys, jossa itse haluamme olla töissä

Qalmarin perustajat Ari ja Saku Qalmari-pipot päässään.

Qalmarin tarina

Perustaessamme Qalmarin yksi tärkeimmistä tavoitteistamme oli luoda yritys, jossa kovan luokan ammattilaiset todella viihtyvät.  Konsultin työssä päivät vierähtävät asiakkaalla, mutta haluamme olla se rento koti, johon qalmarit aina palaavat. 

Qalmareilla on takanaan keskimäärin 16 vuotta IT-alalla, joten jätimme aiemmista työpaikoista kaikki korporaation hullutukset ja keskityimme oleelliseen. Qalmarilla töiden tekeminen on kivaa siksi, että projektit ovat mielekkäitä, työkaverit kivoja, ja johtokin lähes täysijärkistä. 

Perustettu

2018

Qalmareita

37

Liikevaihto

3,3 M

IT-alan kokemusta

480+

vuotta

Qalmari on työntekijöidensä johtama yritys

Me Qalmarilla uskomme avoimeen kulttuuriin ja yhdessä tekemiseen. Siksi käytössämme on qupla-johtamismalli, jossa kuka tahansa voi vaikuttaa tärkeisiin asioihin liittymällä tai perustamalla aiheesta quplan.

Quplat eivät ole keskustelukerhoja, vaan quplilla on tärkeä rooli yrityksen johtamisessa. Quplia voi puhaltaa ja puhkaista tarpeen mukaan, ja vapautta on olla myös kuulumatta mihinkään quplaan.

Qalmarin asiantuntijat Petri Karvinen ja Annika Kaukoranta.

Arvomme kertovat miltä arkemme näyttää

Qalmarin asiantuntijat Juuso Järvinen ja Petri Karvinen istumassa säkkituoleilla.

Asenne

Qalmareita yhdistää no bullshit -asenne, joka perustuu avoimuuteen ja muiden kunnioittamiseen. Meillä kaikesta saa ja voi puhua, ja yrityksen asioista kerrotaan yhtä lailla suoraan, viivyttelemättä ja realistisesti.

Jos todellisuus ei vastaa ulospäin viestimäämme, voivat qalmarit ilmiantaa hölynpölyt bullshit-botillemme, josta bugit ponnahtavat johtomme nenän eteen.

Persoona

Qalmari ei ole mikään ihan tavallinen yritys, joten emme odota sinunkaan olevan mihinkään muottiin valettu. Meillä jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä, kiusaamisesta tai loukkaavista kysymyksistä.

Qalmarin asiantuntijat Pauliina Uuttu, Laura Eerikäinen sekä Lauran koira Lyyli työskentelemässä yhteisen läppärin äärellä.
Qalmarin ohjelmistokehittäjät Juuso Järvinen ja Jani Mellin istumassa vierekkäin läppärit sylissä.

Ammattitaito

Arvostamme toistemme työtä ja tuemme osaamisen kehittymisessä. Omaa osaamistaan voi kehittää haluamaansa suuntaan vaihtuvissa asiakasprojekteissa sekä sisäisissä tai ulkoisissa koulutuksissa. Sertifiointeihin kannustamme maksamalla sertifikaattibonuksen. 

Perhe ja läheiset

Perhe ja läheiset ovat osa yhteisöämme ja toimistoillemme ovat aina tervetulleita niin perheet, kaverit kuin kummilapset. Kotona olevat tukijoukot ja muu lähipiiri on viime kädessä se, joka mahdollistaa kaiken. Siksi kutsumme yhteisiin tapahtumiimme välillä myös qalmareiden lähipiirin, ja vaalimme työn ja vapaa-ajan tasapainoa. 

Qalmarin asiantuntija Juuso Järvinen lapsensa kanssa toimistolla.

Qalmarit

Mikko Linnalo Qalmari

Mikko Linnalo

Senior Software Developer

Jani Mellin Qalmari

Jani Mellin

Senior Software Developer

Joonas Rivinoja Qalmari

Joonas Rivinoja

Senior Software Developer

Juuso Järvinen Qalmari

Juuso Järvinen

Senior Software Developer

Pasi Mellin Qalmari

Pasi Mellin

Senior Software Developer

Klaus Jokisuo Qalmari

Klaus Jokisuo

Senior Software Developer

Johannes Sarpola Qalmari

Johannes Sarpola

Senior Software Developer

Ryuichi Okubo Qalmari

Ryuichi Okubo

Senior Software Developer

Pekka Rantala Qalmari

Pekka Rantala

Senior Software Developer

Lauri Mukkala Qalmari

Lauri Mukkala

Senior Software Developer

Fullstack Eveliina Raunio

Eveliina Raunio

Software Developer

Salli Saarinen

Software Developer

Jussi Virtanen Qalmari

Jussi Virtanen

Lead Software Developer

Sami Hartikainen Qalmari

Sami Hartikainen

Senior Software Developer

Matti Kullberg Qalmari

Matti Kullberg

Senior Software Developer

Kari Roth Qalmari

Kari Roth

Senior Software Developer

Mikko Novaro Qalmari

Mikko Novaro

Lead Software Developer

Pasi Schukov Qalmari

Pasi Schukov

Lead Software Developer

Jussi Peltola

Senior Software Developer

Lassi Lahti

Software Developer

Henry Pekkermann

Software Developer

Laura Reijonen Qalmari

Laura Reijonen

Senior Project Manager

Laura Eerikäinen Qalmari

Laura Eerikäinen

Project Manager

Anu Herala Qalmari

Anu Herala

Senior Project Manager

Jari Lehtonen Qalmari

Jari Lehtonen

Senior IT Project Manager

Patrik Koso Qalmari

Patrik Koso

ALM Consultant

Sini Kutila Qalmari

Sini Kutila

ALM Consultant

Kuva ois kiva! Mystisen SAP-hahmomme Arin kuva jää toisinaan näkymättä.

Ari Varjonen

ALM Architect & Coach, Co-Founder

Petra Suomalainen Qalmari

Petra Suomalainen

ALM Lead Consultant

Emilia Kankare Qalmari

Emilia Kankare

ALM Consultant

Niina Simoska Qalmari

Niina Simoska

ALM Consultant

Sari Kiukkonen Qalmari

Sari Kiukkonen

Office & Event Manager

Pilvi Rytilahti

Office Manager (vanhempainvapaan sijaisuus)

Petri Karvinen Qalmari

Petri Karvinen

Sales Lead

Saku Hautala Qalmari

Saku Hautala

CEO, Co-Founder

Pauliina Uuttu Qalmari

Pauliina Uuttu

Marketing Lead

Annika Kaukoranta Qalmari

Annika Kaukoranta

Marketing Specialist

Jalmari

The Mascot

Haluatko kuvasi tähän?

Vastaa Jalmari-bottimme pariin kysymykseen, niin otamme yhteyttä!

Täältä Turkuawakens-tarina alkoi

Idea #turkuawakens-yhteisöstä lähti liikkeelle Qalmarin halusta nostaa Turku merkittävästi nykyistä suuremmaksi IT-toimijaksi Suomessa. 

Tavoitteenamme on luoda niin vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, että pystymme jatkossa pitämään osaajat alueella, kanavoimaan tänne yhä isompia hankkeita, parantamaan koko Turun kilpailukykyä sekä luomaan Turulle selkeän IT-brändin.