Kuka olet? Kerro itsestäsi.
– Olen Pasi Schukov, 41-vuotias kahden lapsen isä ja asun perheeni kanssa Salossa. Urheilu on kuulunut elämääni käytännössä aina, ja harrastamiani lajeja ovat lentopallo sekä keilaaminen.
– Nuorempana harrastin myös kilpatanssia, mutta ajanpuutteen vuoksi se oli ensimmäinen, joka tippui kuviosta pois. Siitäkin huolimatta, että olisin päässyt tanssimaan Suomen Mestaruuskisoissa kolmannelle sijalle sijoittuneen huipputanssijan kanssa. Pari viikkoa treenattuamme oli kuitenkin myönnettävä, ettei hänen kannata tanssia kanssani, koska en yksinkertaisesti yltänyt hänen tasolleen. Kilpailuhenkisyyteni ei kestänyt sitä, ettemme olisi minun takiani pärjänneet kilpailuissa. 😀
– Urheilun lisäksi olen ollut aina kiinnostunut tietotekniikasta, ja sain 10-vuotiaana oman tietokoneen. Ensimmäisessä työpaikassani teini-ikäisenä pääsin myymään ja korjaamaan tietokoneita. Siitä ura it-maailmassa on käynnistynyt, vaikka väliin on mahtunut paljon muutakin mielenkiintoista hommaa muun muassa postinjakajasta taxikuskiin.
Minkälainen opiskeluhistoria sinulla on?
– En tiennyt nuorena, mitä haluaisin tehdä työkseni. Opinnot jäivät kesken yhden puoliksi suoritetun taidekurssin takia. Työskentelin silloin jo kahdessa duunissa, mutta kävin tasaisin väliajoin kyselemässä kauppiksesta, mitä tarvitsisi tehdä saadakseni merkanttitutkinnon suoritettua loppuun. Lopulta opistoasteen koulutus ehti vanhentua, joten piti hakea yhteishaussa takaisin koulunpenkille.
– Työharjoittelun kautta sain oven auki pankkimaailmaan ja sieltä tarjoutui kesätöiden jälkeen vakituinen työpaikkakin. Lähdin kuitenkin opiskelemaan tietotekniikkaa ammattikorkeakouluun jatkaen pankkihommia koulun ohessa. Välillä olen miettinyt, minkälainen urastani olisi tullut, jos olisin jäänyt finanssialalle.
– Opinnoissani suuntauduin sulautettuihin järjestelmiin ja valmistuin insinööriksi. Koska oman alan hommia oli tuolloin Nokian tilanteen vuoksi vaikea löytää Salosta, päädyin työharjoitteluun Nokian keskushuoltamon hihnalle tekemään viisivuorotyötä. Se oli aika kämäistä hommaa!
– Ensimmäisenä päivänä meitä aloitti toistakymmentä uutta työntekijää. Ohjaaja vei minut linjalle, löi laatikollisen piirilevyjä käteen ja neuvoi piirilevytesterin käytössä:
”Jos syttyy punainen valo, laita piirilevy tuohon laatikkoon, ja jos syttyy vihreä valo, niin tuohon laatikkoon.”
Ohjaajan piti palata kohta ja neuvoa muita tehtäviä. Useamman tunnin kuluttua ei vieläkään ketään kuulunut ja lähdin etsimään kahvihuonetta. Löysin lopulta ohjaajan, joka oli jo kokonaan ehtinyt unohtamaan jättäneensä minut sinne linjastolle.
– Ehdin olemaan siinä hommassa kolmisen viikkoa, kunnes kävi munkki ja pääsin alani hommiin.
Mihin työllistyit? Mitä työnkuvaasi siellä kuului?
– Radioverkkoratkaisuja kehittävään yritykseen ohjelmistosuunnittelijaksi. Työn aloitus oli melko lennokas ja huvittava, torstaina työhaastattelu, perjantaina aloitus ja iltapäivällä henkilökunta lähti firman kesäpäiville Viroon ja jäivät siitä kuukaudeksi kesälomille. Sanottiin vain, että joko saat tässä jotain aikaiseksi tai sitten et saa.
– Minulle lyötiin ohjekirja käteen, selitettiin perushommat ja pahoiteltiin, että tässä ei ole oikein ketään ohjaamassa. Se oli sellainen rossipäivitys, jossa vanhaan tuotteeseen pistettiin pari uutta komponenttia. Softaan vaadittiin muutoksia, sillä muun muassa signaalin polariteetit olivat muuttuneet ja ne piti kääntää, sekä lisäksi hinkata ajoituksia. Ilmeisesti sain kuin sainkin jotain aikaiseksi, sillä viihdyin kyseisessä firmassa lopulta 12 vuotta.
– Reilun vuosikymmenen aikana ehdin vastaamaan ylläpitohommista, olla mukana projektitiimissä kehittämässä uusia tuotteita, vastata moduulituoteperheen ohjelmistosta sekä vetää koko softatiimiä.
– Työhön liittyy useita hauskoja tarinoita. Alkuaikana lähdin mittalaitteita sisältävän metallimatkalaukkuni kanssa Itävaltaan debuggaamaan lumitykkejä ensimmäistä kertaa – yksin. Hyvin hommat menivät, mutta kyllä se vähän jännitti.
– Kerran oli sellainen projekti, jossa Vietnamiin rakennettiin sähköverkon valvontasysteemiä ja meidän modeemimme olivat siellä siirtämässä tietoa. Valmistelut olivat kestäneet pitkään ja suunnitelmat tehty valmiiksi. Vielä loppumetreillä meidän laitteistamme löytyi häikkää. Asiakkaalla oli jo laiva lastausta valmiina maanantain lähtöä varten, kun menimme perjantaina paikan päälle tekemään pitkää päivää saadaksemme laitteet kuntoon.
– Olin juuri tekemässä viimeisiä kirjauksia ja jotenkin kämmäsin sen jutun. Menin muuttamaan systeemiä, eikä sen jälkeen mikään enää toiminut. Pahinta hommassa oli se, että olin unohtanut ottaa varmuuskopion lähtötilanteesta. Siinä tuli kylmä hiki, kun laivanlähtöön oli enää 12 tuntia. Homma meni melkein alusta asti uusiksi, mutta onnistuimme. Lähdin viiden aikaan aamuyöllä kotia kohti valvottuani 27 tuntia putkeen. Se keissi opetti backuppien tärkeyden.
Entä missä vaiheessa ja miten Qalmari tuli mukaan kuvioihin?
– Satuimme yhteisten tuttaviemme kautta pelaamaan Sakun kanssa kesällä 2018 SaloVolleyssa samassa joukkueessa. Olin aikaisemmin nähnyt Sakun julkaisseen pari LinkedIn-päivitystä firman perustamisesta sekä kesäisestä tiimipäivästä. Pelien välissä istuessamme olutteltassa kyselin heidän yrityksestään ja kerroin itsekin olevani alan hommissa sekä mahdollisesti miettimässä uusia kuvioita. Saku oli heti täysillä mukana ja meinasi, että meidän täytyy jutella lisää heti ensi viikolla.
– Alkuviikosta Saku soitti ja kyseli, olisinko oikeasti kiinnostunut. Kävin tapaamassa heitä silloisella toimistolla Logomossa, ja näin kuinka potentiaalinen yritys ja mahtava porukka on koossa. Heillä ei ollut silloin vielä talossa sulautettujen järjestelmien osaajaa, joten saisin kehittää sitä puolta aivan alusta alkaen.
– Työpaikan vaihto tuntui kuitenkin sen verran suurelta asialta, että sitä piti pureskella muutama kuukausi. Syksyllä uskaltauduin ottamaan askeleen – enkä ole katunut päätöstäni päivääkään.
Tittelisi on Lead Software Developer. Mitä se käytännössä tarkoittaa, eli mitä työsi pitää sisällään?
– Meitä on sulatiimissä kaksi leadia. Siinä vaiheessa, kun meillä on enemmän sulautettujen järjestelmien asiantuntijoita ja pystymme työskentelemään asiakkaille tiimeinä, toimimme asiakasrajapinnassa tehden määrittely- ja suunnittelutyötä. Työnkuvaani kuuluvat myös uusasiakashankinta sekä rekrytointi.
– Liidien hankinta sekä rekrytoinnissa avustaminen tarkoittavat kohdallani sitä, että pidän yhteyttä omiin kontakteihini ja ihmisiin verkostossani. Kuuntelen missä on softatarpeita ja sitä kautta tarjoan konsultointikumppanuutta tai konsulttiresurssiapua, mikäli konsultointi kelpaa vaihtoehdoksi suoralle rekrytoinnille. Meillä on tosin ollut enemmänkin nyt se haaste, että ei ole tarjota tarpeeksi sulatyyppejä mielenkiintoisiin projekteihin, joita olisi tarjolla.
– Itse olen ollut qalmarina muutamassa asiakasprojektissa asiakkaan oman softatiimin resurssina. Yhdessä projektissa oli jo paljon valmista softaa ja tiukka arkkitehtuuri, jonka pohjalta asioita tehtiin. Toisessa taas oli hyvin avoin suunnitteluprosessi, jossa pääsi tuomaan ideoita esiin. Projektit vaihtelevat laidasta laitaan. Aina oppii valtavasti uutta ja pääsee kehittymään eteenpäin ilman pelkoa paikalleen jämähtämisestä.
Minkälaisessa projektissa olet tällä hetkellä mukana?
– Olen parhaillaan mukana omasta kiinnostuksestani ja liidistäni lähtöisin olevassa projektissa, osana asiakkaan tiimiä, kehittämässä aktiivisille vanhuksille suunnattua turvakelloa. Tuotteessa on keskitytty ulkonäköön sekä käytettävyyteen, ja sen avulla käyttäjä voi tarkkailla terveydentilaansa parantaakseen tarvittaessa elintapojaan. Kellossa on myös paikannin ja siitä voidaan soittaa puheluja terveydenhoitohenkilökunnalle ja omaisille.
– Ohjelmisto pyörii mikrokontrolleri reaalikäyttöjärjestelmän päällä. Siinä on paljon ominaisuuksia hyvinkin pienessä tilassa. On paineantureita, sykemittaria, erilaisia interfaceja, USB:tä, LTE:tä sekä Bluethooth:ia.
– Viimeistelemme tuotteen ominaisuuksia ja saatamme tuotteen lopulliseen myyntikuntoon. Toimenkuvani on hiljattain muuttunut siihen, että perehdytän seuraavan kolmen kuukauden aikana yrityksen uuden työntekijän hommaan. Käymme käsi kädessä asioita läpi parikoodaus-tyyliin tehden uusia ominaisuuksia seuraavaan julkaisuun, esittelen arkkitehtuuria ja kerron toimintatavoista.
Entäpä millaisiin projekteihin toivot pääseväsi tulevaisuudessa? Osaatko kuvailla, millainen olisi unelmaprojektisi?
– Vaikea kysymys, koska kaikki laiteprojektit ovat kivoja!
– Sellainen projekti olisi mahtava, jossa olisi enemmän qalmareita mukana ja päästäisiin ideoimaan jotakin uutta innovaatiota aivan alusta alkaen. Jos sellaisia on näköpiirissä, täältä löytyy innokkaita tekijöitä!