Jos tuntuu, että olet vain yksi massaan hukkuva rivikoodari tai osa valtavan organisaation rahantekokoneistoa, saattaa olla aika kurkata aidan toiselle puolelle.
Meillä jokainen on tärkeä, arvokas ja tarpeellinen osa Qalmaria. Vaalimme kulttuuriamme ja qalmari-henkeä, emmekä anna etätyön tai etäisyyden vähentää yhteisöllisyyttä.
Yhteisöllisyys ei meillä tarkoita hippaloita, vaan vertaistukea kiperissä tilanteissa. Arvostamme toistemme osaamista, ja jaamme sitä myös muille. Viereltäsi löydät senior-tason osaajia, jotka ovat todennäköisesti painineet samojen pulmien kanssa itsekin.
Qalmarilla konsultti ei ole mikään heittopussi, jota viskellään asiakkaalta toiselle. Työssä viihtymisen takaavat itse valitut projektit, jotka vastaavat toiveitasi teknologialtaan, toimialaltaan ja arvomaailmaltaan.
Projektien lisäksi voit vaikuttaa koko yrityksen kehittämiseen aina strategiasta lähtien, sekä valita omat työkaverisi. Vapautta on myös olla vaikuttamatta.
Luotamme työntekijöihimme täydellisesti heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Ainoat viipyvät katseet, joita meillä tulet saamaan ovat ammattitaitosi ja työsi ihailua – tai nälkäinen työkaverisi, joka odottaa tietoa päivän lounaspaikasta.
Tiedämme kokemuksesta, että elämässä on muutakin tärkeää kuin työ. Joustavan työn ansiosta erilaisten perhetilanteiden ja työn yhteensovittaminen meillä on mutkatonta. Vaikka työ tuntuisi miten mielekkäältä, on työ meille silti aina kakkonen.
Toimistoillemme ovat aina tervetulleita niin perheet, kaverit kuin kummilapset, ja yhteisiin tapahtumiin kutsutaan välillä myös qalmareiden läheiset.
Perheystävällisyytemme ei rajoitu vain lapsiperheisiin, vaan perhe on käsitteenä laaja: Qalmarin perheystävällisyys ulottuu elämänkaaren eri vaiheisiin.
Ilman työntekijöitämme emme IT-konsulttiyrityksenä pötkisi kovin pitkälle. Moni qalmari on ollut tarinassamme mukana yrityksen alkuajoista asti. Siksi olemme halunneet palkita meihin uskoneet henkilöt, ja tähän mennessä olemme tarjonneet kaikille qalmareille mahdollisuutta osakkuuteen, kun henkilö on ollut talossa vähintään puoli vuotta.
Valtaosa qalmareista on tarttunut mahdollisuuteen, ja se jos mikä on meille merkki siitä, että olemme löytäneet tiimiimme juuri oikeanlaiset ihmiset.
Helpoiten pääset eteenpäin chattaamalla Jalmari-bottimme kanssa.
Junioreita, harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä haemme aina tarpeen mukaan erillisillä ilmoituksilla, eikä näihin rooleihin ole hakua auki. Meille on tärkeää, että juniorimme saavat täyden tuen, ja koska teemme työtämme asiakkaiden kehitystiimeissä, pystymme tarjoamaan tällaisia tilaisuuksia vain harvoin.
Jos haluat kuulla suorat sanat Qalmarista työnantajana, jaamme mielellämme (ja luvan kanssa) entisten työntekijöidemme yhteystiedot.
Nykyisten qalmareidemme mietteitä voit lukea tästä.
Qalmarin päätoimipaikka on internet, ja moni meistä työskentelee pääosin etänä. Emme pakota ketään toimistolle istumaan luurit korvilla palavereissa, eikä etätöistä tarvitse erikseen raportoida.
Silti toisinaan kaivaudumme esiin koloistamme ja taivallamme viettämään yhteistä työpäivää, virqqua tai qesäjuhlaa. Rennot ja viihtyisät työtilamme löytyvät Turusta, Tampereelta ja Salosta, ja juomakaapin sijaan meidät houkuttelee paikalle samanhenkiset työkaverit.
Työtyytyväisyyskysely 12/2023 (asteikko 1-10)
Kokonaistyytyväisyys Qalmariin työnantajana
Kuinka todennäköisesti qalmari suosittelisi työpaikkaa ystävävilleen tai tutuilleen
Vaikutusmahdollisuudet työhön ja sen sisältöön
Luottamus siihen, että työkaverit auttavat tarvittaessa
➡️ Laaja Pohjola Ekstra Terveysturva -vakuutus
➡️ Lounasetu
➡️ Liikunta- ja kulttuurietu
➡️ Edenred MyChoice -palvelu, jolla virike-etua voi käyttää hierontaan, hammashoitoon tai työmatkoihin
➡️ Fillarietu
➡️ Puhelin ja netti
➡️ Sairaan lapsen hoitopalvelu
➡️ Bonukset & rekry- ja liidipalkkio
➡️ Osakkuusohjelma
Palkka määräytyy roolin ja osaamisen mukaan. Senior-osaajiemme kokonaispalkka on keskimäärin 5000-5500e kuukaudessa.