Modernien web-teknologioiden parissa työskennellyt Kasper Koskenvirta on aiemmin urallaan rakentanut sulavan suoraviivaisia käyttäjäpolkuja ja kiiltävän kauniita käyttöliittymiä. Tutuksi ovat tulleet niin WordPress, räätälöidyt sisällönhallintajärjestelmät kuin intranetit ja mobiilisovellukset.
Aloitettuaan Qalmarin fullstack-tiimissä Kasper on päässyt nopeasti työn ääreen ja tekemään useampaa projektia. – Ei ole tarvinnut pyöritellä sormia, vaan tekemistä on riittänyt heti ensimmäisestä päivästä alkaen, kertoo Kasper.
Taikojaan Kasper on jo ehtinyt tehdä useamman mobiilipalvelun ja käyttöliittymän parissa. Sovellusten näkymiä on sekä rakennettu nollasta että muokattu vastaamaan saavutettavuusvaatimuksia.
Kiinnostus käyttäjäkokemukseen ja käyttöliittymäsuunnitteluun sai aikanaan Kasperin kirjoittamaan aiheesta sekä kandi- että diplomityöt. Uusimmista UI/UX-suunnittelun käytännöistä pysyy kuitenkin parhaiten ajan tasalla käyttämällä eri palveluita ja kiinnittämällä huomiota siihen, miten asioita on tehty.
Usein Kasper huomaa pohtivansa, miksi vaikka toinen sovellus saa enemmän konversioita ja mikä saa käyttäjän palaamaan palveluun yhtä uudelleen. Kasperin harjaantunut visuaalinen silmä poimii pienetkin muutokset, jotka voivat vaikuttaa käyttökokemukseen.
Pelkästään nappien väristä ei silti ole kyse, ja Kasper toivookin suunnitteluun enemmän kunnianhimoa. − On tiedettävä mitä asiakas on oikeasti tekemässä ja osattava sitä kautta ajatella millaisia toiminnallisuuksia tarvitaan, painottaa Kasper. − Käyttäjän ei pitäisi joutua miettimään mitä varten mikäkin elementti on näkymässä, vaan kaikella on oltava tarkoituksensa.
Etenkin markkinointitarkoitukseen tehdyt verkkosivut vaativat monesti ymmärrystä myös analytiikasta, konversio-optimoinnista ja hakukoneiden sielunelämästä. Lisäksi suunnittelijan pitäisi osata huomioida saavutettavuusvaatimukset, ja mieluiten jo projektin alusta alkaen.
− Kaikenlaiset näppäimistöllä navigoitavuudet, fonttien koon säätämisominaisuudet, näytönlukijan labelit ovat tulleet tutuksi, listaa Kasper. − Toisinaan on jouduttu käymään kaikki projektin tiedostot läpi jälkeenpäin, jotta tehty sovellus täyttäisi saavutettavuusvaatimukset. Sen jälkeen onkin sitten tehty dokumentaatio saavutettavuuden osalta huomioon otettavista asioista, jotta sitä ei tarvitsisi enää jatkossa käydä läpi vasta lopuksi.
Oli projekti mikä tahansa, Kasperin tapa lähestyä kehitystyötä on hyvin maanläheinen. Jotta sovellukset aidosti toimivat liiketoiminnan tukena, pitää mielessä koko ajan pysyä se, mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa ja miksi.
Kasper kuvaileekin itseään ongelmanratkaisijatyypiksi, joka haluaa ennen kaikkea ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa. Lisäksi tarvitaan todellista tietoa käyttäjähaastatteluista tai -testauksesta, jotta päätökset eivät perustu oletukseen.
Koodaamisen ohella työ onkin paljon miettimistä ja eri vaihtoehtojen puntarointia. – Parasta on, kun saa ensin miettiä miten asiat oikeasti kannattaa tehdä ja mikä on järkevä lähestymistapa kuhunkin tapaukseen, kuvailee Kasper.
Toisinaan työ vie niin mennessään, että koko kahdeksantuntinen päivä vierähtäisi helposti koneelle liimautuneena, ellei puoliso välillä maanittelisi kahvi- ja lounastauolle. – Koodaaminen on siitä hyvä työ, että siinä ongelmanratkaisusta saa palkkaa ja saa tehdä sitä, mistä nauttii eniten. Silloin tällöin tämä ei tunnu edes työltä, kun voi uppoutua ratkaisemaan ongelmia, kertoo Kasper.
"Koodaaminen on siitä hyvä työ, että siinä ongelmanratkaisusta saa palkkaa ja saa tehdä sitä, mistä nauttii eniten. Silloin tällöin tämä ei tunnu edes työltä, kun voi uppoutua ratkaisemaan ongelmia."
Monien muiden tavoin, orastava huijarisyndrooma vaivasi Kasperia hänen hakiessaan ensimmäistä alan työpaikkaa. Vaikka React-osaamista oli, ei Kasper ollut hetkeen tehnyt juurikaan töitä Reactilla, vaan enimmäkseen WordPressillä. Osoittaakseen taitonsa Kasper pisti pystyyn oman somealustan, Hatesomen.
– Idena oli, että alustalle voi kirjoittaa sellaistakin, mitä muissa somepostauksissa ei jaettaisi. Samalla pääsi kertaamaan monia ominaisuuksia, ja laajentamaan toiminnallisuuksia vähitellen, kertoo Kasper.
Nyt palveluun mm. kirjaudutaan Google-tunnuksilla ja viestien kirjoittamisen lisäksi voi seurata käyttäjiä, tykätä julkaisuista, vaihtaa profiilikuvan ja jakaa profiileja eteenpäin. – Ongelmiakin tuli eteen ja koodia piti kirjoittaa uusiksi, mutta kun pääsi alkuun oli tekeminen hauskaa ja luonnistui kivasti.
Oman somealustan lisäksi Kasper on tehnyt harrasteprojektina kryptovaluutoille tracker-sivun, jonne hinnat päivittyvät. Seurantasivun rakentaminen oli Kasperin mukaan perustekemistä ja pääasiassa rajapinnoilla leikkimistä. − Hatesome on ollut omista projekteista kivoin, koska on voinut miettiä kaiken tietokantarakenteesta alkaen, kertoo Kasper.
Kasperin mielestä parasta on kun pääsee tekemään uusilla teknologioilla ja yhtäkkiä huomaakin osaavansa jo vaikka mitä. − Se, että projektit vaihtuvat ja pääsee koko ajan oppimaan uutta, on hirmu kiva juttu.
Jatkuva halu oppia onkin Kasperin mielestä yksi tärkeimmistä kehittäjän ominaisuuksista. Etenkin uran alussa on uskottava siihen, että sekavaltakin tuntuvat kokonaisuudet lopulta valottuvat. − Kukaan ei ole tällä alalla koskaan valmis osaaja. Onneksi olen aina tykännyt haastaa itseäni. Olipa se töissä tai urheilussa niin haluan aina näyttää parhaani, kertoo Kasper.
Tärkeää on myös se, että ongelmien kanssa ei jää yksin. – Heti kun on ollut jotain kysyttävää, niin on sovittu muiden tiimiläisten kanssa miitti. Aikaa on aina löytynyt ja vartin tai puolen tunnin videopuhelu on jeesannut tosi hyvin, kertoo Kasper.
Qalmarille Kasperin houkutteli Kasperin ystävä Matvei, joka jo työskenteli Qalmarilla. Jo aiemmin Kasperin huomio oli kiinnittynyt Qalmarin työpaikkailmoituksiin ja viestintään. Pintakiillon takana olevaa todellisuutta Kasper oli nähnyt pyörähtäessään Matvein mukana Qalmarin toimistolla. – Usein muuta porukkaa oli vielä töiden jälkeen paikalla, ja kaikista jäi tosi rento fiilis, Kasper muistelee.
Ensimmäisen kerran Kasper kävi haastattelussa, kun varsinaista työkokemusta ei vielä ollut. Vaikka Qalmarilla ei silloin ollut heti tarjota sopivaa paikkaa, jäi hakuprosessista hyvä mieli. Myöhemmin tähdet olivat kohdallaan ja sopiva projekti löytyi. Kun tuttuja oli jo talossa ja aiemmat juttuhetket olivat menneet hyvin, oli päätös Qalmarille vaihtamisesta helppo.
Ennen Qalmarille hakemista, terve skeptisyys tosin nosti hieman päätään. − Ensi alkuun kuulosti vähän epäilyttävältä, että voiko kaikki olla niin mukavasti, paljastaa Kasper. Epäilyt osoittautuivat kuitenkin turhiksi. − Ainakin tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, eikä mitään negatiivista oikein ole tullut vastaan. Porukka tuntuu sen verran avoimelta ja aidolta, että on vaikea toivoa muuta.
"Ainakin tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, eikä mitään negatiivista oikein ole tullut vastaan. Porukka tuntuu sen verran avoimelta ja aidolta, että on vaikea toivoa muuta."
Tulevissa projekteissa Kasper haluaa ensisijaisesti oppia uutta. Aiemmin etenkin Reactin, HTML:n ja CSS:n taitaja on jo päässyt opettelemaan mm. Angularia. Qalmarin muissa projekteissa käytetty Flutter vaikuttaa myös Kasperista kiinnostavalta.
Teknologioilla ei kuitenkaan sinänsä ole merkitystä. – Parasta olisi, jos pääsisi rakentamaan oikeaan tarpeeseen tuotteita, jotka ovat sekä kivannäköisiä että mukavia käyttää. Etenkin mobiililaitteille on nykyään tosi kivoja käyttöliittymiä, jotka kehittyvät hurjaa vauhtia. Esimerkiksi Woltin tai Spotifyn sovelluksissa saadaan pienillä yksityiskohdilla palvelu aina vähän kivemmaksi käyttää. Kun näkee kaikki pienet yksityiskohdan, niin olisi kiva olla tekemässä niitä, visio Kasper.
Terkkuja siis Woltille tai Spotifylle! Jos kaipaatte UX/UI-suunnittelijaa niin Sakulle voi laitella viestiä. 😉
Kyllästyttääkö älyttömät projektit ja epärealistiset aikataulut? Onko urasi jumissa? Odottaako ankea ja pakollinen toimistoläsnäolo pandemian jälkeen? Tai kaipaatko yksinkertaisesti iloisempaa muutosta työarkeesi?
Onko Qalmarissa bugeja? Onko yrityksen julkisuuskuva sellainen, mitä se on oikeasti, vai väritetäänkö tarinoita sosiaaliseen mediaan? Tuntuuko työntekijäkokemus siltä, miltä se ulospäin näyttää? Siitä me olemme valmiit ottamaan selvää.
Qalmarin seuraava merkittävä kasvuvaihe on alkamassa. Haluamme varmistaa yrityksen pysyvän samankaltaisena kuin se nyt on myös kasvun kiihtyessä ja lonkeroidemme tuplaantuessa. Säilyttääksemme kulttuurimme ja päästäksemme tavoitteeseemme tulevaisuus tuo mukanaan positiivisia uudistuksia.
Lähetämme 4-5 lonkeropostia vuodessa.
Ei spämmiä. Pelkkää laatupostia.
Senior-tason IT-palveluita.
By the experts for the experts.
Tutustu tietosuojatiedotteeseemme.
Yliopistonkatu 31
20100 Turku
IoT Campus / Kuutio
Joensuunkatu 7
24100 Salo