Tiedekoulu & Qalmari yhteistyöhön – ”Tulevaisuuden koodareiden kiinnostus herätetään jo lapsena”

Qalmari ja Tiedekoulu ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus tiedeharrastukseen. 

Joulun alla 2021 lahjoitimme Tiedekoululle lukukausistipendejä tukeaksemme vähävaraisten perheiden harrastamista. Stipendien ansiosta Tiedekoulu on voinut tarjota muutamalle motivoituneelle koodarinalulle mahdollisuuden jatkaa harrastustaan stipendiaattina. Stipendien lisäksi ilahdutimme ohjelmointioppilaita laatikollisella hiirimattoja.

− Qalmari haluaa vahvasti kannustaa kaikenikäisiä tieteen pariin. Lapselle tiede ja teknologia voi olla harrastus siinä missä jalkapallo tai pianonsoitto. Tutkimalla ja kokeilemalla lapsi oppii luovaa ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoja hauskalla tavalla, kertoo Saku Hautala, toinen Qalmarin perustajista.

− Päätimme tukea Tiedekoulun toimintaa, jotta tulevaisuuden koodareilla, insinööreillä ja tutkijoilla olisi mahdollisuus harrastaa juuri sitä mihin kokee suurinta paloa – riippumatta perheen varallisuudesta, tiivistää Qalmarin toimitusjohtaja Ari Varjonen. – Tieteen ja teknologian merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa, ja ilman tutkimusta tai uusia keksintöjä maailma olisi nyt hyvin erilainen. Siksi kiinnostus tieteeseen on herätettävä jo lapsena.

Tiedekoulun järjestämillä synttäreillä tutustuttiin mekaniikkaan, ohjelmointiin ja luonnontieteisiin

Qalmari juhlisti 4-vuotissynttäreitä perhepäivän merkeissä maaliskuussa ja Tiedekoulu järjesti päivän ohjelman. Osallistujia oli vähän päälle 20, ja kakunsyönnin sekä rennon yhdessäolon ohessa koodarikonkarit perheineen tutustuivat Tiedekoulun oppimispolkuihin.

Ohjelmointiosiossa valmistui mitä mielikuvituksellisempia labyrinttipelejä. Perheiden pienimpien kanssa taas ihmeteltiin lattiarobottien koodaamista.

Juhlijat pistivät itsensä rohkeasti likoon myös vahvan mekaniikan parissa – lämminhenkinen kilpailu vei mennessään ja sen tuotoksena nähtiin hurjan lujaa kulkevia kauko-ohjattavia ajoneuvoja.

Luonnontiedekulmauksessa tutkittiin niin kotimaisia kuin kaukaa Indonesiasta saakka tuotuja ötököitä, pohdittiin silmän toimintaa ja ihmeteltiin aurinkokuntaa.

− Tiedekoulun järjestämä perhetapahtuma oli mahtava tapa tutustua qalmarien lähipiiriin. Paikalle oli kutsuttu niin puolisot, lapset, kummilapset kuin naapurin lapset. Osallistujien ikähaitari oli iso, mutta tekemistä oli mietitty niin lapsille kuin lapsenmielisille aikuisille. Oli hauska nähdä, miten legojen rakentelu aiheutti leikkimielistä kisailua ja synttäreille varattu kolme tuntia hurahti ohi huomaamatta, kertoo Qalmarin markkinoinnin asiantuntija Annika Kaukoranta.

 − Qalmaria rakennetaan ihmiset edellä, ja työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Kotona olevat tukijoukot ja muu lähipiiri on viime kädessä se, joka mahdollistaa kaiken. Oli hienoa saada kutsua qalmarien läheiset viettämään hauskaa päivää, ja tähän Tiedekoulun järjestämä tapahtuma sopi täydellisesti, täydentää Saku Hautala.

Iso kiitos kaikille mukana olleille!

© Kuvat: Tiedekoulu

JAA KIRJOITUS

Kirje kokeneelle kehittäjälle: Muutu qalmariksi ja tee mitä lystäät

Kyllästyttääkö älyttömät projektit ja epärealistiset aikataulut? Onko urasi jumissa? Odottaako ankea ja pakollinen toimistoläsnäolo pandemian jälkeen? Tai kaipaatko yksinkertaisesti iloisempaa muutosta työarkeesi?

Työnantajabrändin bugimetsästys

Onko Qalmarissa bugeja? Onko yrityksen julkisuuskuva sellainen, mitä se on oikeasti, vai väritetäänkö tarinoita sosiaaliseen mediaan? Tuntuuko työntekijäkokemus siltä, miltä se ulospäin näyttää? Siitä me olemme valmiit ottamaan selvää.

Qalmarista työntekijöidensä johtama yritys – ”Luotamme näihin ihmisiin täydellisesti”

Qalmarin seuraava merkittävä kasvuvaihe on alkamassa. Haluamme varmistaa yrityksen pysyvän samankaltaisena kuin se nyt on myös kasvun kiihtyessä ja lonkeroidemme tuplaantuessa. Säilyttääksemme kulttuurimme ja päästäksemme tavoitteeseemme tulevaisuus tuo mukanaan positiivisia uudistuksia.