Toinen osapuoli tavoittelee vaikkapa rahaa ja referenssiä ja toinen haluaa tuoreuttaa työkaluaan. Nämä näkökulmat ovat erilaisia, mutta tavoitteen pitäisi olla sama. Tehdään yhdessä niin hyvä työkalu, että sitä on kiva käyttää ja siihen halutaan tehdä lisää osia. Tehdään sitä niin hyvässä hengessä, että työkalun omistaja leveilee kavereilleen, että meilläpä on tämmöinen vasara ja tällä voi hakata vaikka mitä nauloja. Lopputuloksena on yhden referenssin sijaan viisi, ja kassavirtaa niin, että alimmat homehtuu.
Miksi tuo sitten ei aina mene noin? Olisiko niin, että kaivaudutaan jokainen omaan koloon ja luurataan siitä kolosta sitten projektia. Minä en kyllä kerro kenellekään, että minusta tuo projektin tavoite on epärealistinen: ei voi hakata kaikkia nauloja tai sillä ei ole väliä, kunhan meidän osastomme vihreitä nauloja voi hakata. Minä en sano kenellekään, että vasaran varsi tehdään sellaisesta materiaalista, että se on liukas kädessä. Minä en kerro kenellekään, että projektin työtuntien raportoiminen on silkkaa tuskaa ja täynnä virheitä, koska tiedon lähteitä on niin monta ja yksikään järjestelmä ei juttele keskenään. Vai voisiko kaikki nuo edellä mainitut asiat ja pari muutakin käydä läpi, kun projektia suunnitellaan ja käynnistellään? Tai edes silloin kun projekti on jo käynnissä ja huomataan, että olisi syytä tehdä korjausliikkeitä?
Projekti = yhteinen tavoite, joka saavutetaan loistokkaasti, kun tekemisessä huomioidaan avoimuus, sanotaan ”kiitos” kun aihetta on, ja paiseet puhkaistaan ennen kuin ne ovat syntyneetkään.
