Perhe ja läheiset ovat osa yhteisöämme, sillä kotona olevat tukijoukot ja muu lähipiiri on viime kädessä se, joka mahdollistaa kaiken. Qalmarin perheystävällisyys ei ole pelkkä tyhjä lupaus, vaan se näkyy päivittäisessä työssämme ja siinä, miten tuemme qalmareitamme elämän eri tilanteissa.
Eikä perheystävällisyytemme suinkaan rajoitu vain lapsiperheisiin, vaan perhe on käsitteenä laaja. Työelämän joustoja tarvitaan monenlaisissa elämäntilanteissa, joskus kyse on pienten lasten arjesta, joskus taas ikääntyvien vanhempien tukemisesta tai muun läheisen huolenpidosta.
Perheystävällisyys tarkoittaakin yksinkertaisuudessaan sitä, että tiedostamme työntekijöillämme olevan elämä työpaikan ulkopuolella. Arvostamme qalmareitamme kokonaisina ihmisinä, emme vain työntekijöinä, ja se näkyy arjessa monin tavoin.
Työn voi sovittaa muuhun elämään eikä toisinpäin
Qalmarilla työn ja perheen yhteensovittaminen on mutkatonta, sillä uskomme vahvasti siihen, että työn tulee sopia muuhun elämään eikä toisinpäin.
Senior-tason asiantuntijuus tarkoittaa usein myös pahimpia ruuhkavuosia. Arjen pyörittämisessä auttavat etätyöt ja työn joustavuus, jolloin lastaan tai mummoaan ehtii kuskaaman harrastuksiinsa.
Päätoimipaikkamme on internet, ja etätyö on meillä arkipäivää. Ymmärrämme, että työmatkat, erityisesti yön yli kestävät, voivat olla haasteellisia monille, kuten vaikkapa pienten lasten vanhemmille. Mahdollisuus 100% etätyöhön toteutuu käytännössä niin, että qalmarit voivat valita asiakasprojekteja, joissa ei tarvitse olla paikan päällä tai matkustaa.
Qalmarin puolesta ei myöskään ole väliä mihin aikaan työnsä tekee tai milloin hartaudella haalitut lomapäivänsä pitää, tietysti asiakas huomioiden.
Tukea arjen haasteisiin ja elämän käännekohtiin
Tarvittaessa Qalmari tarjoaa myös konkreettista apua arjen pyöritykseen. Sairaan lapsen hoitopalvelulla voi halutessaan järjestää sairastuneelle lapselleen hoitajan kotiin. Palvelu helpottaa erityisesti tilanteita, joissa äkillinen sairastuminen vaatisi tulevan päivän aikataulujen sumplimista tai kun lapsi on lähes terve, mutta ei vielä valmis palaamaan päiväkotiin tai kouluun. Jokaisen qalmarin valittavissa on käyttääkö palvelua vai ei.
Elämän heittäessä eteen huolta ja murheita, punnitaan myös yrityksen todelliset arvot. Näissä tilanteissa työ on meille aina kakkonen, ja tärkeintä on oma jaksaminen ja hyvinvointi.
Yrityksenä haluamme muistaa qalmareita kun jotain merkittävää tapahtuu. Ilon räiskyessä liitymme juhlaan, kun taas surun maalatessa taivaan harmaaksi kevennämme työn taakkaa ja osoitamme tukemme sanoin tai kukkalähetyksin.
Tuki vanhempainvapaan aikana ja töihinpaluussa
Kannustamme pitämään perhevapaita, ja näytämme siinä myös itse esimerkkiä. Jokainen perhevapaitaan viettävä on yhtä tärkeä osa Qalmaria kuin muutoinkin, ja kutsutaan mukaan yhteisiin virkistystapahtumiin ja juhliin.
Jotta tärkeintä tehtäväänsä voi hoitaa kotona vailla terveyshuolia, Qalmarin tarjoama laaja terveysvakuutus on voimassa myös vanhempainvapaalla, ja vakuutus kattaa kaikki samat terveyspalvelut kuin muulloinkin.
Kun sitten töihinpaluu häämöttää, olemme pidemmältä vapaalta palaavaan qalmariin yhteydessä jo etukäteen. Haluamme, että paluu töihin sujuu helposti ja kivuttomasti. Siksi kysymme, miltä takaisin tulo tuntuu sekä millaista apua vanhempi toivoo työnantajalta lapsen hoidon ja työssäkäynnin yhdistämiseen.
Läheiset ovat osa Qalmarin laajennettua yhteisöä
Lukuisat iltoihin ajoittuvat tapahtumat, kuten virqut tai muut kokoontumiset saattavat olla hankalia yhdistää perhe-elämään. Siksi järjestämme välillä tapahtumia kutsuen mukaan niin qalmareiden lapset, puolisot, sisarukset, vanhemmat, ystävät kuin kummilapset.
Aiemmin esimerkiksi Qalmarin synttäreillä on koko perhe voinut viihtyä yhdessä kiipeilykeskuksessa, legoja rakennellen tai tieteen ja taiteen ihmeelliseen maailmaan tutustuen. Koettu on myös etätapahtuma tietovisoineen ja taikureineen, ja lisää on luvassa.
Toimistoillemme ovat aina tervetulleita myös qalmareiden läheiset, ja lattioillamme onkin usein leikitty ja neukkareissamme nukuttu päiväunia. Toimistomme ovat käytettävissä myös vapaa-aikana, ja tästä on otettu ilo irti niin koko perheen leffailloissa, kisakatsomoissa, baby showereilla, syntymäpäivillä, karaokeilloissa ja lautapelejä pelaillen.
Lisäksi kerran vuodessa järjestämme Lapset mukaan töihin -päivän, jolloin kutsumme lapset tutustumaan työelämään. Tarkoituksena on näyttää mitä aikuiset tekevät töissä ja millaisia erilaisia töitä on olemassa. Miniqalmareita onkin tavattu etäpalavereita pitämässä ja ratkomassa kadonneiden Jalmareiden arvoitusta.
Palautetta kuunnellaan niin qalmareilta kuin lähipiiriltä
Työnteko ei aina pääty läppärin kannen sulkemiseen, vaan ajatustyössä voi olla vaikea tehdä eroa työn ja vapaa-ajan välille. Siksi haluamme tietää millaisena työnantajana Qalmari näyttäytyy qalmareiden läheisille, ja perinteisen työtyytyväisyyskyselyn lisäksi lähetämme vuosittain kyselyn qalmareiden lähipiriille.
Sen kuka läheisiin kuuluu, saa jokainen qalmari päättää itse. Vastanneissa onkin yleensä mukana suloisesti sekaisin niin lapsia, puolisoita, sisaruksia, vanhempia ja ystäviä.
Iloksemme myös läheisten viesti on tähän asti aina ollut sama: qalmarit viihtyvät ja voivat hyvin työssään, ja Qalmarilla arvostetaan työntekijöitä sekä huomioidaan jokaisen jaksaminen. Utelun myötä on myös selvinnyt, että osa ei välttämättä ole työelämässä törmännyt yhtä perhekeskeiseen yritykseen tai ylipäätään yritykseen, joka olisi kiinnostunut työntekijöidensä läheisistä.
Perheystävällisen työpaikan merkki onkin se, että qalmareille jää voimavaroja olla läsnä läheisilleen. Lapsien mielestä se voi tarkoittaa, että vanhempi ehtii ajoissa kotiin ja jaksaa leikkiä työpäivänkin jälkeen, ja vanhemmille se voi lisäksi tarkoittaa aikaa ja jaksamista hoitaa vanhempiaan tai tukea muita perheenjäseniään.
Emme silti halua tyytyä siihen, mitä jo teemme, vaan nappaamme lonkeroihimme jatkuvasti uusia tapoja tukea qalmareitamme elämän eri vaiheissa.
Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeämpää kuin nollat tulosrivillä, ja tukeaksemme jaksamista arjessa kaikin mahdollisin tavoin, kuuluu qalmariuteen myös monia työsuhde-etuja.


