Siitä me olemme valmiit ottamaan selvää.
Olemme kuulleet työnhakijoilta kertomuksia, miten joissakin yrityksissä julkisuuskuva kimmeltää kilpaa kesäisen merimaiseman kanssa, mutta todellisuus, joka välittyy työntekijöille talon sisällä, on toisenlainen.
Huolestuttavaksi asian tekee se, että silloin usko kaikkien yritysten työnantajabrändeihin heikkenee, ja tulee katselleeksi yritysten toimintaa tahtomattaankin epäluulolinssit silmillä.
Bugimetsästyksestä puhutaan tavallisesti tietoturvapuolella, kun ohjelmistosta etsitään haavoittuvaisuuksia. Me päätimme laajentaa ohjelmointivirheiden etsintää työnantajabrändin puolelle, sillä nuo vikkelän viheliäät öttimönkiäiset saattavat salakavalasti saada ikävää tuhoa aikaiseksi koko it-yrityksen brändille.
Brändissä piilevät bugit voivat ilmetä esimerkiksi siten, että jokin ulkoisesti viestitty asia ei kohtaa työntekijän kokemuksen kanssa, arki työpaikalla ei vastaa työpaikkailmoituksen värikästä ilotulitusta, arvot osoittautuvat huuhaaksi, rennoksi kuvailtu hierarkia yltää pilvenpiirtäjän korkeudelle, yhteiseen oluthetkeen täytyy ostaa omat bisset – tai jotain muuta sontaa.
Sitä saa mitä tilaa
Idea bugimetsästyksestä sai alkunsa, kun alkuvuodesta 2021 aloittanut työntekijä ilahtui huomattuaan, että Qalmarin arvot pitävät ihan oikeasti paikkansa.
Työntekijän kokemuksen mukaan useissa yrityksissä hehkutetaan esimerkiksi perhe-arvoa, mutta Qalmari oli ensimmäinen työpaikka, jossa se konkreettisesti näkyi jo aivan ensimetreiltä lähtien, kun työsopimusta allekirjoitettaessa uusi qalmari puolisoineen toivotettiin yhteislahjan kera tervetulleeksi #qalmariisus-yhteisöön.
Bullshit-botti
Ryhdyimme tositoimiin kartoittaaksemme, löytyykö Qalmarin työnantajabrändistä bugeja. Otimme käyttöön sisäisen bullshit-botin, jonka kautta Qalmarin työntekijät voivat anonyymisti ilmiantaa, jos bongaavat työnantajabrändistä bugeja.
Botti pompauttaa mahdolliset hölynpölyt ja hevonpeet suoraan johdon nenän eteen.
Jos työntekijät havaitsevat työnantajabrändissä bugeja, palaute otetaan nöyränä vastaan, todetaan kämmin käyneen ja korjataan asia.
Bugin löytämisestä Qalmari tarjoaa kaikille työntekijöille kiitokseksi palkinnon, joka voi olla lounas, skumppa tai jokin muu vastaanottajille vaihtovaluutaksi kelpaava korvaus.